Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Heti lisää investointeja ja uutta käyttöä puulle
17.11.2011
- Metsäsektorin murros ei vielä edes alkanut. Näyttää uhkaavasti siltä, että tutkijoiden uhkakuvat kotimaisen puun teollisen käytön romahtamisesta ovat toteutumassa. Emme voi jäädä odottamaan tulevaisuutta vaan se on tehtävä nyt. Jos emme tee mitään, koko sektorin osaaminen ja investoinnit vaarantuvat, sanoi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila metsävaltuuskunnan kokouksessa.
Mikäli puun tuonti nousi 2000-luvun alun tasolle, merkitsisi se automaattisesti kotimaisen puun käytön romahtamista ja koko kestävän metsätalouden vaarantumista, jos emme samaan aikaan löydä uutta kapasiteettia ja uutta käyttöä puulle. Nykyisellä käytöllä ja yli 20 miljoonaan kuutiometrin tuonnilla päädytään erittäin matalaan metsien käyttöasteeseen.
Jos puun käyttö laskee tätä tahtia, ei ole mitään perusteita olettaa, että yksityinen tai julkinen sektori pitäisi yllä nykyistä investointitahtia puuntuotannossa ja rakenteissa. Biotaloustyöryhmä totesi loppuraportissaan, että ”vuonna 2050 Suomi on biotalouden edelläkävijämaa”. Meillä ei todellakaan ole aikaa odotella niin kauaa. Investointi 40 vuoden aikahorisontilla ei ole mielekästä sen enempää julkisella kuin yksityiselläkään rahoituksella.
Metsäsektorin suurin haaste on saada Suomeen uusia investointeja ja uutta käyttöä puulle. Jos emme kykene itse hyödyntämään kotimaista raaka-ainetta, meidän on houkuteltava tänne ulkomaisia investoijia, aivan kuten metsäteollisuutemme alkutaipaleella.
- Tulevaisuudesta pitää luoda nykyistä vahvempi ja rohkeampi visio, johon kaikki keskeiset toimijat, valtiovalta mukaan lukien sitoutuvat. Jos emme onnistu tässä, jäljelle jää vain huonoja vaihtoehtoja, Marttila maalailee.
Energiapuun käytön tavoite kaksinkertaistettava
Toistaiseksi tavoitteemme energiantuotannossa ovat olleet hyvin varovaisia ja perustuneet siihen raaka-aineiseen, jota kuiduttava teollisuus ei ole halunnut käyttää: kantoihin, latvuksiin ja pieniläpimittaiseen puuhun.
Kun meillä on yltä kyllin raaka-ainetta, tavoitteiden tulisi olla aivan toisella tasolla. Seuraavien 15 vuoden aikana puun energiakäyttö tulee nostaa 30 miljoonaan kuutiometriin.
Lisätietoja: MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila puh. 050 341 3167
Linkit ja lisätiedot

