Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsien kiinteistöverossa ei ole mitään järkeä!
9.6.2011
Metsätalouden kustannusrasitusta lisäämällä tai pakkokeinoja metsätalouteen etsimällä ei edistetä sen enempää puumarkkinoiden toimivuutta kuin metsätilakoon kasvuakaan. Metsäelinkeinon byrokratian ja kustannusrasituksen lisääminen johtaisivat automaattisesti puukaupan ongelmien lisääntymiseen ja elinkeinon houkuttelevuuden romahtamiseen.
- Kiinteistövero johtaisi myös pienten tilojen pirstoutumisen lisääntymiseen ja siirtymiseen kokonaan metsätaloudellisen toiminnan ulkopuolelle, totesi Marttila.
- Uskomatonta, että samaan aikaan kun säätelyä halutaan koko yhteiskunnasta purkaa, yhden elinkeinon osalta sitä halutaan lisätä. Marttilan mielestä tässä ei ole järjen hiventäkään.
Metsänhoitosuositusten uudistamista harkittava tarkkaan
Metsänhoitosuositusten uudistamisessa kannattaisi pitää mietintätauko kun metsälain uudistaminen on kesken.
Metsänomistajien valinnanvapautta metsäomaisuutensa hoidossa lisätään metsälain uudistamisen yhteydessä. Lain valmistelu on kuitenkin edelleen kesken. Tämän vuoksi metsänhoitosuositusten päivittämisellä ei ole mitään kiirettä. Metsänomistajat pitävät välttämättömänä, että uusi metsälaki saadaan valmiiksi ja myös tuleva hallituksemme on siihen sitoutunut.
- Metsänhoidon tason parantaminen vaatii ennen kaikkea parhaiden käytäntöjen kehittämistä. Mitkään suositukset eivät sitä tee. Ovatko nykyisen muotoiset metsänhoidonsuositukset tulleet jopa tiensä päähän, Marttila kysyi.
Parhaiden käytäntöjen kehittämisessä tutkimuksella on erittäin keskeinen rooli. Metsäntutkimuslaitoksen laajaa ja monia vuosia ylläpidettyä koealaverkostoa tulisi hyödyntää parhaiden metsänhoitokäytäntöjen jalkauttamisessa huomattavasti nykyistä tehokkaammin.
Lisätietoja: puheenjohtaja Juha Marttila puh. 050 341 3167
Linkit ja lisätiedot

