Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsäenergian tukipaketti murenee
7.12.2011
Koko uusiutuvan energian paketti myllätään ensi vuonna. Kaikkein kriittisimmin hallitus tulee tarkastelemaan energiapuun tukea, merkittävintä ja edullisinta uusiutuvan energian lähdettä. Taustalla on pelko - etenkin metsäteollisuuden markkinoimana - että metsäenergian tuet nostavat kuitupuun hintaa ja kuitupuuta menee energiaksi. Tuulisähkön korkeisiin tukiin ei oltane koskemassa. Tuulisähkön tuki kilowattitunnille on kuusitoistakertainen metsäenergiaan verrattuna.
Puuta riittää Suomessa moneen eri käyttöön. Ainespuun kasvu on vuosittain noin 110 miljoonaa kuutiota. Metsäntutkimuslaitoksen arvion mukaan markkinahakkuiden määrä on tänä vuonna 53 ja ensi vuonna noin 50 miljoonaa kuutiota. Kestävän hakkuun raja on 70 miljoonaa kuutiota nousten koko ajan. Puun tuonti lisääntyy. Hakkuusäästöä tulee jatkuvasti eikä puurakentaminen kuittaa kertymää. Jos kaikki asunnot tehtäisiin puusta, tarvittaisiin siihen yhden päivän puunkasvu. Hyvä sekin.
Pohjois-Suomessa yksityismetsien markkinahakkuut ovat 6,5 miljoonaa kuutiota, joka on vain puolet vuotuisesta 15,2 miljoonan kuution kasvusta. Yli puolet markkinahakkuista tulee yksityismetsistä. Energiapuun käytön lisäinvestoinneille on ainakin puun saatavuuden kannalta perusteita. Merkittävä energiapuun suunnitteilla oleva käyttökohde on Kemin biodiesellaitos. EU:n osin rahoittamat biojalostamot päätetään ensi vuoden puolivälissä. Lopetettujen sellutehtaiden - kuten Kemijärvi ja Kajaani - puunkäyttö voidaan hyödyntää perinteisten ja rakennettavien voimalaitosten kattiloissa.
Pohjois-Suomen energiapuuvaroista 70 prosenttia tulee ensiharvennuskohteista, ja määrä lisääntyy koko ajan. Kannoilla ja latvusmassalla on Pohjois-Suomessa pienempi merkitys kuin eteläisemmässä Suomessa. EU:n hyväksymispäätöstä odottavalla pienpuun energiatuella on suuri merkitys Pohjois-Suomessa energiapuun hankinnassa.
EU:n bioenergian kestävyyskriteerien tulee kohdella metsää samoilla kestävyysperiaatteilla puun loppukäytöstä riippumatta. On outoa, jos laudaksi ja lankuksi menevän puun kestävyysvaatimukset ovat erilaiset kuin niiden välissä olevalla polttoon tai biodieseliksi menevällä purulla.
Tuulivoimaloita tultaneen hallituksen tavoitteiden mukaan rakentamaan noin tuhat. Suurin mielenkiinto kohdistuu Perämeren pohjukkaan. MTK kannustaa jäseniään vuokraamaan tuulivoimaloille tontteja, mutta edellyttää kohtuullista vuokratasoa. Aikoinaan koskiosuuksia myytiin paloviinapullon hinnalla, nyt maanomistajille tulee kuvaannollisesi maksaa vähintään konjakkipullo, ja joka jouluna. Vuokrataso onkin parissa vuodessa noussut jopa kymmenkertaiseksi, kiitos järjestön aktiivisen tiedotuksen ja neuvonnan.
Lisätietoja: energia-asiamies Ilpo Mattila, MTK, 040 5848 526
Linkit ja lisätiedot

