Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
MTK:n Aaltonen Etelä-Pohjanmaalla: Maatalouspolitiikan ja markkinoiden turvattava viljelijöiden toimeentulo
12.12.2011
Nopeasti kasvava maailman väestö tarvitsee jatkuvasti lisää ruokaa. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudet pelisäännöt on viritettävä siten, että myös Suomen viljelijät voivat tuottaa ruokaa kannattavasti ja ilman turhaa byrokratiaa. Maatalousmarkkinoilla toimivien yritysten - niin teollisuuden kuin kaupankin - on tuettava viljelijöiden tärkeää työtä vakaalla, pitkäjänteisellä ja riittävällä hinnoittelulla, vaatii MTK:n maatalouslinjan johtaja Seppo Aaltonen MTK-Etelä-Pohjanmaan liiton syyskokouksessa 12.12.2011 Seinäjoella.
- EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan on saatava nykyistä enemmän viljelijöiden tulonmuodostusta parantavia välineitä ja joustavuutta niiden käyttöön. Lisäksi byrokratiaa on vähennettävä merkittävästi. Jos komissio ei näitä ratkaisuja pysty tekemään, niin sitten Euroopan parlamentin on näytettävä uusi päätösvaltansa tulevan maatalouspolitiikan sisältöön, Aaltonen toteaa.
- Maatalouspolitiikan viherryttämisellä komissio hakee myös muun muassa kuluttajien hyväksyntää tukien maksulle. Ehdotus ei edistäisi ympäristön tilaa, mutta lisäisi viljelijöiden kustannuksia ja kaventaisi Suomen laajan, vapaaehtoisen ympäristötuen mahdollisuuksia.
Aaltonen pitää hyvänä komission pyrkimystä parantaa viljelijöiden asemaa maataloustuotemarkkinoilla. Samasta ongelmasta Suomessa on keskusteltu jo vuosia saamatta mitään aikaan, päinvastoin, viljelijöiden osuus kuluttajan ruokaeurosta on kaventunut entisestään.
- Viljelijän ei ole mitään mieltä tehostaa tuotantoaan ja lisätä työtaakkaansa, jos kaikki taloudellinen hyöty tästä vuotaa muille elintarvikeketjussa toimiville ja kuluttajille, Aaltonen huomauttaa. Jos elintarviketeollisuus ja kauppa eivät ota hinnoittelussaan riittävästi huomioon viljelijöiden taloutta, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää tilanteen korjaaminen lainsäädännöllisin keinoin.
Lisätietoja: Seppo Aaltonen, 040 5585637
Linkit ja lisätiedot

