Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Toiminnanjohtaja Antti Sahi: Suomalaisen ruoan vahvuudet tuotava esiin
7.4.2011
Suomi ei pysty kilpailemaan ruoantuotannon hinnalla kansainvälisessä kilpailussa. Siksi sen on tuotava esiin muut vahvuudet, jotka löytyvät tuotannon laadun ja vastuullisuuden eri elementeistä, sanoi MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi MTK-Etelä-Savon kevätkokouksessa 7.4.2011 Rantasalmella.
- Suomalaisen ruoan vahvuuksia ovat korkea laatu, turvallisuus ja vastuu ympäristöstä. Tuotamme ruokaa kestävin menetelmin ja toimenpiteitä ympäristön suojelemiseksi on tehty alkutuotannossa jo kauan. Suomesta löytyy puhdasta luontoa ja vettä. Maailmalla on jopa jo nyt pulaa puhtaasta vedestä, jopa Etelä-Euroopassa.
Suomalaisen ruoan eteen on tehty määrätietoista työtä jo vuosikymmeniä. Suomi on käytännössä salmonellavapaa maa, toisin kuin monet muut Euroopan maat, joissa salmonellan esiintyminen siipikarjassa ja kananmunissa on tavallista.
Sahin mukaan kotimaisen ruoan vahvuudet on pystyttävä viestimään kuluttajille nykyistä paremmin. Tarvitsemme määrätietoista kuluttajatyötä ketjun kaikissa osissa. Ruoantuottajien oma rooli on tässä keskeinen, sillä tuottajat ovat kuluttajille suhteellisen tuntemattomia. Tuottajien onkin jatkossa vahvistettava omaa kuluttajatyötään ja tehtävä tilan tuotteet ja laadukkaat raaka-aineet kuluttajille tutuksi. Samalla tuottajien on vahvistettava viestiään maatalouden kustannuskehityksestä elintarvikeketjun muille toimijoille.
- MTK järjesti 5.4. valtakunnallisen toimintapäivän ”Tiedätkö ruokasi alkuperän” . Se sai kuluttajilta hyvän vastaanoton ja on selvä osoitus siitä, että ruoan alkuperä kiinnostaa. Suomalaiset haluavat syödä kotimaista ruokaa. Syitä siihen on lukuisia, Sahi jatkoi.
- Elintarvikeketjun yhteistyö parantaisi myös teollisuuden ja kaupan tietämystä alkutuotannon kustannuskehityksestä. Tällä hetkellä tämä kehitys ei tule riittävästi esille teollisuuden ja kaupan välisessä keskustelussa.
- Suomalainen elintarviketeollisuus ei voi kasvaa ainoastaan kotimaan kysynnän mukaan, vaan sen on pystyttävä löytämään myös uusia vientimahdollisuuksia.
Kasvumahdollisuuksia on myös esimerkiksi luomutuotteiden viennissä, Sahi muistutti.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Antti Sahi, 0400 804 496
Linkit ja lisätiedot

