Valoa yössä, jossakin Kytäjän metsissä

TV-kanava Nelonen mainostaa itseään ” Hyvä suomalainen suorittajakansa.. ” Kuvissa hakataan klapeja tai keitetään marjamehua tai tehdään muuta ilmeisen turhaa työtä, jonka voisi hyvin jättää tekemättä ja istua sen sijaan tv:n ääressä.

Tunnistan ja tunnustan kyllä itsessäni moisen suorittajan: puita on tehty talven varalle, pakastin on täynnä ja marjamehuakin useampi litra. Hirvisaalis vielä antaa odottaa itseään. Ja ilomielin tunnustan myös, että aika vähän on ollut aikaa istua telkkaria tuijottamassa. Ja jos joskus on itselleen yrittänyt moista luksusta hetken suoda, niin heti on lapsi vaatimassa askarteluapua ja mies huutelemassa olkkarin seinältä, että ”et viittis tulla auttaan tän paneloinnin kanssa kun sulla ei näytä olevan muutakaan”.

Tämä kekrin aikahan on maataloudessa perinteisesti juuri sellaista leppoisaa käpsehtimistä ja uuninpankon putsailua sitä silmälläpitäen, että siellä on sitten mukava köllötellä pitkä kylmä talvi. Ja nauttia syksyn sadosta ja muista ahkeruutensa hedelmistä.

Joten meilläkin on ollut nyt hyvää aikaa pienille puhdetöille: Siirtää yksi ikkuna, poistaa yksi väliseinä, paneloida kolmesta huoneesta seinät, laitta uudet lattiat ja tehdä loppuun kaikenlainen sukupolvenvaihdokseen liittyvä paperityö. Ja juosta yksi 100 kilometrin ultramaraton.

Jotenkin minä ainakin olen syksyllä ahkerimmillani. Kun luonto lopettaa kasvukauden, minä haluan aloittaa sen. Touhuta kaikenlaista, rakentaa pesää ja suunnitella tulevaa. Kun muut alkavat valittaa marraskuun pimeitä ja kellonkääntelyä, minä olen innoissani aikaisten aamuherätysten helpottumisesta.

Minä en voi ymmärtää kaamosväsyneitä ja -masentuneita. Minä saan pimeydestä energiaa. Suorastaan odotan säkkipimeitä iltoja. Kun silmät tottuvat pimeyteen, sen syliin voi turvallisesti solahtaa. Turvaan. Olla itse näkymättömissä. Maalla on upeaa, kun on ihan oikeasti täysin pimeää. Kaupungin valot vaan etäinen kajastus horisontissa ja yllä upea tähtitaivas.

Joku kertoi, että ulkoilmaihmiset eivät kärsisi kaamoksesta niin paljon kuin sisällä työskentelevät. Minä luulen, että kaamosväsymys on vaan tekosyy yleiselle laiskuudelle. Ei pimeys nykyisessä kaupunkien sähkövalojen kakofoniassa voi olla mitenkään merkittävä tekijä. Sähkövalohan yltää joka paikkaan eikä valaisemattomissakaan paikoissa ole hajavalon takia oikeasti pimeää.

Todellinen syy väsymykseen on se, että ihmiset eivät viitsi syysmärillä ja -pimeillä käydä sitäkään vähää ulkona kun muuten. Kun ei saa raitista ilmaa eikä lenkkiä, ei jaksa mitään, nukkuakaan, ja sitten on tietysti koko ajan väsynyt. Ja siihen sitten haetaan jos jonkinmoista pilleriä. Huuhaa. Lamppu otsaan ja pihalle vaan!

Pimeysenergia on vielä täysin hyödyntämätön ja ehdottoman ehtymätön luonnonvara! Suosittelen.