On pyörinyt tuo elämän leppoistaminen tässä syyskiireiden keskellä kovasti mielessä. Erityisesti tuossa viime perjantaina, kun VR taas helpotti työmatkailua oikein urakalla (kotiinpääseminen vei tunnin normaalia kauemmin) ja radiossa mainostettiin kansallista etätyöpäivää.

Hallituksen budjettileikkauksia, Hesarin yleisönosastoa ja firmojen ”sopeuttamistoimia” koskevia uutisia lueskeltuani alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että voisi ihan hyvin leppoistaa ja ulkoistaa itsensä koko yhteiskunnasta. Ajoittain kun iskee niin vahva epätoivo ja epäusko ihmislajin älykkyyttä kohtaan että haluaisi vähin äänin häipyä jonnekin kaiken järjen valon ulottumattomiin.

Kansalaiset huutavat kurkku suorana lähi- ja luomuruokaa ja vastauksena huutoon pistetään tuotannolle sellaiset vaatimukset että niitä ei ole varaa täyttää kuin nallewahlroosien, lakkautetaan kaikki tuet ja pistetään vielä kaupanpäälle lisäverolle kaikki mahdollinen (lähi)kaupassa käynnistä metsämaiseman katseluun ja raittiin ilman hengittämiseen. Ja sitten ihmetellään kun kukaan ei tuonutkaan sitä sapuskaa pöytään sieltä pellolta ihan vaan auttamisen ilosta.

Lähikaupastakin on pakko todeta, että ehkä nämä lähipalvelut pitäisi määritellä samalla tavalla kuin lähiruokakin, että jos omasta maasta saa niin hyvä on…

Mutta kun nyt ilmeisesti koko maaseutu (muutamaa lapin hiihtokeskusta ja muutaman päättäjän omaa mummolaa lukuun ottamatta) ollaan pikkuhiljaa lakkauttamassa, niin miksei sitä voisi olla oma-aloitteinen ja lakkauttaa oman taloutensa? Siis kokonaan. Ensin tosin täytyy ulkoistaa lapsi ja mies mummolaan, koska nämä henkilökohtaiset sopeuttamistoimet eivät ehkä läpäisisi lastensuojelun ja parisuhteen vaatimuksia…

Kaikenlaisen kansantaloudellisesti tuottavalta vaikuttavan työnteon lopettaminen on tietysti vaikeaa. Mutta asian järjestämisessä auttaa luontainen itsekkyys. Kun ajattelee vain itseään ja tekee vain sellaisia asioita, jotka edistävät omia perustarpeita mutta eivät tuota muille niin minkäänlaista hyötyä, pääsee hyvään alkuun.

Oma kasvi- ja perunamaa, pari kalaverkkoa ja metsästysasetta, kirves ja saha, aurinkopaneeli, varastollinen kaikenlaista muuta tarvekalua ja sopimus jonkinlaisesta vaihdantataloudesta parin naapurin kanssa riittävät hyvin alkuun. Eihän sitä ennenkään tarvinnut muuta kuin suolaa silloin tällöin ostaa. Kun hankkiutuu eroon kaikista kulku- ja tiedotusvälineistä, mieliala kohoaa kummasti. Soutuveneen voi ehkä pitää, helpottaa vähän sitä kalastamista. Terveydenhuolto hoituu pajunkuorta järsimällä ja pontikkaa keittelemällä ja muita yhteiskunnan tarjoamia palveluita ei muutenkaan muistaisi käyttää.

Vakuutusmaksuja, kiinteistöverolappuja, s-ryhmän bonustiedotteita ja lidlin mainoksia voisi tietysti tupsahdella postilaatikkoon jonkun aikaa, ennen kuin ymmärtäisi poistaa senkin. Ja ilmoittautua kuolleeksi. Vaihtoehtoisesti voi odottaa hetken, niin itella ulkoistaa jakelun naapurikunnan itsepalvelupesulaan eikä siitäkään tarvitse välittää.

Vähitellen yhteiskunta vaan unohtaisi minut ja muut kaltaiseni maaseudun eläjät ja saisimme rauhassa istua kodassa nuotion äärellä murisemassa ja jänispaistia järsimässä. Pari valtateiden varsille jäänyttä yksilöä aidattaisiin jonkunlaiseen reservaattiin ja pientä pääsymaksua vastaan heitä voisi käydä pällistelemässä turvallisesti autonikkunasta ajaessaan kohti hiihtokeskusta ja pohjoisen villiä luontoa.