Tunnelmaa

Olipa kerran nuori emäntä, joka ei koskaan ollut kiinnostunut joulusta mitenkään erityisesti. Ylipäänsä mitkään uskontoon liittyvät asiat eivät häntä innostaneet eivätkä erilaiset vuodesta toiseen toistuvat perinnejuhlat aiheuttaneet mitään muuta kuin ahdistusta.

Joulun vetovoimaa ei mitenkään lisännyt se, että muu lähisuku suhtautui siihen perinteisen intohimoisesti.

Joulua oli aina vietetty kotitilalla saman kaavan mukaan. Siihen sisältyivät pakollinen joulukirkko, naapurin metsästä varastettava kuusi (naapuri vastavuoroisesti haki omansa heidän metsästään), kylänmieheltä ostettu viljakinkku, pukki, hermoja raastavat lautapelit, kiivas mielipiteidenvaihto ajankohtaisista yhteiskunnallisista teemoista (tai milloin mistäkin, mistä vaan saadaan parin päivän tiiviin yhteiselon jälkeen lihava riita aikaiseksi) ja lopuksi vielä yhteinen tapaninpäivän lenkki. Ja tietenkin käsittämättömät määrät itse tehtyä ruokaa, joka ei millään lopu ennen Uutta vuotta ja jota ei heitetä pois ennen kuin haju- ja makuhaitat alkavat olla liikaa jopa koiralle.

Tätä kaikkea ajatellessaan nuori emäntämme oli jo alkusyksystä alkanut pohtia, miten onnistuisi pakenemaan koko showta tai ainakin sysäämään sen jonkun muun harteille. Se olisi kyllä äärimmäisen vaikeaa, sillä hän oli nyt tilan emäntä ja kaikki automaattisesti olettivat, että hän vetäisi vanhalla rutiinilla koko jouluhässäkän läpi ilman, että kukaan huomaisi minkään muuttuneen.

Siinä oli pari pientä mutkaa matkassa. Ensinnäkään hän ei ollut koskaan ollut sitä vertaa kiinnostunut ruoanlaitosta, että osaisi keitettyjä herneitä lukuun ottamatta laittaa yhden yhtäkään jouluruokaa. Toiseksi, ajatuskin joulusiivouksesta ja talon ja tanhuvien koristelemisesta pittoreskiksi postikorttimaalaukseksi päivätyön ohella aiheutti ylipääsemättömän stressireaktion.

Juuri ja juuri sen kesti, kun vaan tupsahti paikalle viimetipassa, valmiiseen pöytään. Mutta että pitäisi jotenkin vastata kaikesta. – Karataanko jonnekin? Jätetään talo sukulaisille ja lähdetään lappiin tai jotain? Minä en ainakaan todellakaan aio mitään. Minunhan pitäisi ottaa töistä koko joulukuu lomaa, että saisin nurkat puunattua siihen kuntoon, että sukulaisilla ei olisi mitään huomautettavaa, nuori emäntä tuskaili miehelleen.

Kunnes eräänä päivänä nuori isäntäpari istui iltapuhteella sohvalla telkkarin ääressä. Sieltä tuli elintarviketeollisuusfirman mainos, jossa onnellinen perhe söi äitien valmistamaa lanttulaatikkoa. Isäntä rauhallisesti totesi: Niin, on se helppoa joulu tänä vuonna kun voi ostaa kaikki jouluruoat vaan kaupasta.

Emännän näennäisesti rauhallisen olemuksen alla jotakin naksahti. Tänne maallehan oli muutettu nimenomaan juuri siksi, että saataisiin ruoat omasta maasta, tai ainakin mahdollisimman läheltä. Tehtäisiin mahdollisimman paljon itse. Opeteltaisiin uusia asioita, selviytymään arjesta ekologisesti ja taloudellisesti. Piruvie, yksi joulu ei tätä ajatusrakennelmaa kyllä kaataisi. Ei joulun, vaan kotimaisen, itse tehdyn ruoan tähden!, emäntä mutisi ja alkoi kaivella äidin reseptikirjaa esille.

Eipä aikaakaan kun keittiöstä kuului iloinen mekkala. Naapurin lapsetkin oli kutsuttu mukaan leipomaan pipareita, ja torttutaikinan tekoa piti kokeilla ihan itse, vaikkei siitä hääppöistä tullutkaan. Jonkinlaiset jouluvalotkin saatiin viritettyä pihakuuseen ja himmeli ikkunaan, jopa oikeinpäin.

Eikä niistä jouluruoista ilman äitimuorin apua olisi mitään tullut. Olisi jäänyt perunalaatikko imeltymättä ja kinkunsuolauskin mennyt vähän niin ja näin. Oman pellon ohrista sentään syntyi kelvollinen joulupuuro.

Loppujen lopuksi nuoresta emännästä oli oikeastaan aika mukavaa, että äiti ja tyttäret touhusivat ja laittoivat ruokaa yhdessä. Eikä siivoaminenkaan ollut niin kamalaa kun sitä teki isommalla porukalla. Jopa pikkulapset osallistuivat innoissaan siivoukseen kun heitä hieman muistuteltiin tonttujen valvovilla silmillä.

Pitkä pirtinpöytä, jonka emäntä oli ajatellut heittää tilalle muuton jälkeen suoraan kirpputorille, tuli nyt tarpeeseen ja mahdutti ympärilleen juuri ja juuri koko perheen jouluaterialle. Ensi vuonna sitä ehkä jo jouduttaisiin jatkamaan, että perheen pienimmätkin mahtuisivat mukaan. Nuori emäntä mietti itsekseen, miten paljon olisikaan menettänyt, jos olisi paennut joulua ja kaikki tämä yhteisöllisyys olisi jäänyt kokematta. Ja ehkä hän selviäisi niistä pakollisista lautapeleistäkin.

Enkä yhtään ihmettelisi, vaikka löytäisin emännän perheineen tänä jouluna kirkostakin.
Sen pituinen se.

Lämmintä ja rauhallista kotimaista joulua itse kullekin säädylle.